Viimeisiä kokeita viedään ja jäljellä ovat enää psykologia ja yhteiskuntaoppi. Reaaliaineiden takia lukemiseen menee aivan liikaa aikaa, joten tällä hetkellä energia ei riitä muuta kuin muutaman inspiroivan Lookbook-kuvan esittelyyn. Torstaina se on onneksi ohi ja saa taas hengittää. Nyt kuitenkin niihin kuviin.
Ulkona näyttää ja tuntuu taas ihan kesältä, joten tällainen asukokonaisuus olisi aivan täydellinen. Vannon edelleenkin valkoisen mekon nimeen kesäpukeutumisessa ja se yhdistettynä kultaisiin asusteisiin toimii täydellisesti. Kesähattu ja kukka hiuksissa sopivat myös täydellisesti kokonaisuuteen. Normaalisti ajattelisin, että hattu ja kukka yhdessä ovat liikaa, mutta tähän asuun sopivat todella hyvin. Nyt kun vain löytäisin itse yhtä täydellisen hatun jostain.
Kesä ja farkkushortsit. Valkoisen mekon lisäksi farkkushortsit ovat ehdoton must kesällä. Itselläni ovat vielä täydelliset farkkushortsit hakusessa, mutta toivon mukaan tänä kesänä tärppää. Valkoinen paita ja bleiseri ovat täydelliset shortsien kanssa, samoin sääriä pidentävät nuden sävyidet kengät. Tässäkin asussa on hattu, mikä sopii täydellisesti. Täydelliset pitkät hiukset eivät myöskään olisi pahitteeksi. Onneksi omat ovat kasvaneet kevään aikana hurjasti.
In English:
I still have two more exams to go so I haven't found energy - or time - to write anything. However, here are two of my favorite outfits for the summer. I could be seen wearing either of them entirely, which is kind of unusual, I usually wanna change at least one thing. I have a plenty of white dresses but I'm still waiting for the perfect pair of jean shorts and a hat.




